8. joulukuuta 2010

Karjalanpiirakat

Karjalanpiirakat kuuluvat Itä-Suomessa joulupöytään



Muistan kuulleeni usein: "Karjalanpiirakoiden leipominen vaatii taitoa, joka kehittyy vain tekemällä." Kuoresta ei millään tahdo saada ohutta, eikä rypytys onnistu leipojan tahdon mukaisesti. Joensuun torilla martat leipovat kesäisin karjalanpiirakoita ja hienoahan sitä osaamista olisi päästä katsomaan. Ensi kesänä sitten. Onneksi sain Miran apuun piirakoiden tekemiseen - tai no siis en minä mitään tehnyt, kunhan vierestä kattelin :) Kyllä täällä Pohjois-Karjalassa vaan piirakoita osataan tehdä!
       Opin ainakin sen, että kuorista täytyy tehdä mahdollisimman ohuita. Toisekseen opin sen, että piirakoita ei valella millään ihme maito-margariiniseoksella, vaan piirakat yksinkertaisesti upotetaan sulaan margariiniin. Oikea meininki!


Karjalanpiirakat

Täyte:
3 dl vettä
2 dl puuroriisiä
7 dl riisimaitoa
noin 1 tl suolaa

Kuori:
1 dl kylmää vettä
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä

Kostutus:
reilusti sinistä Keijua

Tee ensin täyte. Sekoita kiehuvaan veteen riisi ja keitä muutama minuutti. Lisää riisimaito ja kiehauta uudestaan. Anna puuron kiehua hiljalleen puolisen tuntia välillä sekoittaen. Mausta valmis puuro suolalla.
         Valmista sitten kuori. Sekoita kylmään veteen kaikki ainekset ja vaivaa hetki. Tee taikinasta tanko ja jaa se noin 16 osaan. Pyöritä palaset palloiksi, litistä ne pieniksi kakkaroiksi ja ajele kakkarat ohuen ohuiksi levyiksi (kaulimella kaulitaan, piirakkapulikalla ajellaan). Älä paina, vaan anna taikinakakkaran pyöriä pulikan alla pyöreäksi ja ohueksi levyksi.
        Levitä puuroa jokaisen kakkaran keskelle. Rypytä reunat. Paista piirakoita 300 asteessa 10–15 minuuttia. Upota piirakat sulaan margariiniin.

3 kommenttia:

  1. Mä oon tehny pari kertaa karjalanpiirakoita, mutta jokin on aina menny pieleen. Tai onhan ne aina syöty, mutta yleensä sekä ulkonäössä että maussa on toivomisen varaa. Seuraavaks pitääkin sitten kokeilla tätä reseptiä :)

    VastaaPoista
  2. Karjalanpiirakat on ihania! Meilläkin niitä tehdään joka joulu.

    Pia: Mun kokemuksen mukaan puuron paksuus on oleellista: jos se on liian löysää, se ei pysy piirakoiden sisällä. Pitkään paksuksi ja pehmeäksi haudutettu puuro on parasta. :)
    Nätisti rypyttämiseen pitää olla kuvallinen ohje tai jonkun pitää näyttää se, ei sitä muuten opi.

    VastaaPoista
  3. Riisi ei ole kovinkaan ekologinen tuote, eikä sitä edes kasva Karjalassa. (Tai no aika pitkälle "Itä-Karjalaan" saa mennä, Uralin yli...) Joten itse ainakin teen nämä aina perunamuussiin. Nykyaikaiseen versioon tietysti vaihdetaan maito soijajuomaan. No kyllä se pelkkä veteen tehtykin muussi on melkein yhtä hyvää.
    Toinen mahdollisuus on tietysti tehdä nämä ohrasuurimoihin, tämä on kait se ihan alkuperäinen perinteinen tapa.

    VastaaPoista