25. lokakuuta 2009

Ensimmäinen hyytelökakku





Hyytelökakun tekeminen on sitten jännää - etenkin jos hyydyttämiseen käyttää agar-agaria ja kyseessä on vieläpä ensimmäinen kerta. Resepti on suoraan kopsattu Kamomillan konditoriasta. Kakun tekeminen ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Kun heräsin aamulla, avasin ensimmäisenä jääkaapin oven. Voi ei, eihän kakku ole lainkaan hyytynyt. Pitäisikö laittaa kakku pakkaseen? Etsin syitä epäonnistumiseen. Todennäköisesti keitin agar-agaria liian kauan, joten agarit muodostivat jo kattilassa liiaksi hyytynen massan. Näin minulle kävi myös aikoinaan keitellessäni siannahkaa, luita, suolia ja jänteitä, toisin sanoen liivatetta. Päätimme kuitenkin irrottaa kakun vuoasta, ja kyllähän se kesti kasassa. Palojakin sai leikattua. Vaikka kakku ei niin kaunis ollutkaan, oli maku todella raikas ja kaikin puolin ihastuttava :) ja kun minulla on nyt vielä joku ihmeen pinkki-musta villitys, niin värihän tietty miellytti ^^ ai niin, Mira koristeli kakun ja vastasi omalla kamerallaan kuvien ottamisesta :)

1 kommentti:

  1. Agar-agar on kyllä jännittävä juttu.. Kirjoitinkin blogiini, että sen toiminta tuntuu perustuvan lähinnä kuun vaiheisiin ja muuhun epäolennaiselta vaikuttavaan. Ilmeisesti agar-agar ei ole hirveän tasalaatuista, ja siksi lopputulos voi vaihdella kovastikin.

    Tuli mieleen sellainen juttu, että blogissani ovat käytössä ns. viralliset mitat: teelusikka on 5 ml ja ruokalusikka 15 ml eli ne ovat isommat kuin "syömislusikat". Voisikohan vika piillä tuossa? Jos tuosta on kyse, niin on hassu juttu, ettei kakkusi onnistunut, koska itsekin käytin olosuhteiden pakosta vain puolet reseptissä kerrotusta agar-agarmäärästä. Hmm..

    VastaaPoista