25. huhtikuuta 2010

Laku-sitruunapikkukakkuset







Resepti on sovellettu Yllin kyllin herkkuja -kirjan salmiakki-sitruunamuffien reseptistä. Ihastuin täysin pikkukakkusiin (cupcakes, kuppikakut, miksi haluatkaan niitä kutsua). Lakun ja sitruunan liitto toimi täydellisesti ja rakenne oli aivan upea. Voit huoleti leipoa nämä vaikka paria päivää ennen tarjoilua. Kuorrutekin säilyy hyvänä, sillä kookosrasva kovettuu kylmässä. Muu koristelu kannattaa tehdä juuri ennen tarjoilua.


Laku-sitruunapikkukakkuset
12-14 kpl

0,5 dl soijajauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
n. 75 g Pandan lakupaloja
puolikkaan sitruunan mehu
1,5 dl soijamaitoa
0,5 dl rypsiöljyä
1 tl omenaviinietikkaa

Kuorrute:
50 g kookosrasvaa
50 g sinistä Keijua
0,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl kaurakermaa
1 sitruunan kuori raastettuna

Paloittele lakut pieniksi paloiksi. Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään ja lisää lakupalat joukkoon. Sekoita sitruunan mehu, maito, öljy ja omenaviinietikka keskenään. Kääntele maitoseos kevyesti jauhoihin mahdollisimman vähän sekoittaen.

Lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista uunissa 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Valmista kuorrute. Sulata kookosrasva kattilassa ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Sekoita rasvan joukkoon loput ainekset ja vatkaa sähkövatkaimella, kunnes seos on kuohkeaa. Pursota kuorrute muffinien pinnalle ja koristele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti