19. huhtikuuta 2011

Persikkapiirakka



Blogissa on kaikki vähän huiskin haiskin. Pahoittelut siitä. Koetan saada mahdollisimman pian linkitykset yms. toiminaan. Kaiken piti olla jo ajat sitten valmista, mutta sitten tuli koulukiireitä ja vaalikiireitä.

Eikä tullut tästäkään piirakasta ihan sellaista kuin piti. Liekö syynä sitten Alpron jogurtin muuttunut koostumus vai mikä, mutta täyte jäi hieman löysäksi. Aiemmin olen tehnyt samankaltaista  rahkamaista marjapiirakkaa, ja se on onnistunut aina mutkitta. Oli miten oli, maku oli kuitenkin sellainen kuin pitikin.


Rahkamainen persikkapiirakka

Pohja:
100 g margariinia
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl soijamaitoa

Täyte:
1 prk (500 g) maustamatonta soijajogurttia
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 pieni purkki (425/240 g) säilykepersikoita

Sekoita yhteen margariini ja sokerit. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää margariini-sokeriseokseen. Lisää soijamaito ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan ja esipaista uunissa 200 asteessa noin 8-10 minuuttia.
         Sekoita tällä aikaa soijajogurtti, sokerit ja persikkakuutiot keskenään. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista piirakkaa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Vähennä lämpö 175 asteeseen ja paista vielä 5 minuuttia.
         Anna piirakan jäähtyä hyvin ennen tarjoilua (anna piirakan olla mielellään yön yli jääkaapissa).

2 kommenttia:

  1. Perushyvää oli. Itse valutin muutaman tunnin jogurttia ja tuli ihan tarpeeksi kiinteä. Seuraavalla kerralla lisäisin ehkä limeä tai sitruunaa tuomaan vähän kirpeyttä ja raikkautta. Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tämä on sellaista perushyvää. Kiitos vinkistä, täytyy ensi kerralla laittaa limeä tai sitruunaa. Sopii tähän varmasta mainiosti.

      Poista