3. joulukuuta 2018

Luukku 3: Helppo porkkala - porkkala uudella tavalla




Kaksi vuotta sitten somessa kohistiin porkkalasta. Porkkalan valmistus aloitetaan porkkanoiden kypsentämisellä suolapedissä, minkä jälkeen porkkanat viipaloidaan ja siivujen annetaan maustua marinadissa muutaman vuorokauden. Lopulta tuloksena on maukkaat porkkanasiivut, jotka toden totta maistuvat hämmentävän paljon kylmäsavulohelta.

Porkkalan valmistaminen kuulosti minusta aivan turhan työläältä ja niinpä kehittelin uuden tavan valmistaa porkkalaa. Porkkalan valmistaminen ei vaadi pitkää kypsentämistä uunissa vaan riittää, että porkkanaviipaleita kääntelee hetken pannulla öljyssä! Näin ollen välttää sen kurjimman vaiheen, eli uunista tulleiden kypsien porkkanoiden leikkaamisen siivuiksi. Pannulla kypsentämisen jälkeen porkkanaviipaleet heitetään marinadiin ja annetaan muhia yön yli. Helppoa!


Porkkalan valmistaminen  tällä uudella menetelmällä on todella nopeaa eikä lopputulos mielestäni häviä juurikaan alkuperäiselle porkkalalle. Olen tehnyt tällä tapaa monta kertaa porkkalaa ja aina se on kerännyt paljon kehuja. Olen tarjonnut porkkalaa ruisleivän päällä sellaisenaan mutta toki leivän päälle voi sujauttaa myös maidotonta tuorejuustoa sekä tilliä.

Porkkalan viehätys on myös, että sopii niin monelle, kuten myös raskaana oleville. Porkkalan alle voi laittaa sipauksen maidotonta tuorejuustoa, esimerkiksi påmackania, sillä perinteistä tuorejuustoa ei suositella raskaana oleville listeria-vaaran vuoksi.


Nopea porkkala

2 porkkanaa
öljyä

Marinadi:
10 ml öljyä
2,5 ml suolaa
3 ml hickory-savuaromia
1 ml valkoviinietikkaa


  • Kuori ja suikaloi porkkanat kuorimaveistä apuna käyttäen.
  • Paista suikaleita pannulla öljyssä noin 5 minuuttia. Ota pannu pois liedeltä ja anna hetki jäähtyä.
  • Valmista marinadi sekoittamalla kaikki marinadin ainekset.
  • Laita porkkanasiivut rasiaan ja sekoita marinadi siivujen joukkoon.
  • Anna maustua jääkaapissa 1-2 vuorokautta. Sekoita muutaman kerran maustumisen aikana. Tarkista samalla maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
  • Tarjoa ruis- tai saaristolaisleivän kanssa.

Päivän joululaulu: Porkkala-ruisleipiä mutustellessa on aika vaihtaa amerikkalaiset joulurallatukset suomalaiseen melankoliaan. Lumi peittää kukat, järvet jäätyy, onnetonta kaikki niin - lauletaan mollissa. Monen suosikkijoululaulu: Varpunen jouluaamuna, esittäjänä Marko Hietala.


Edelliseen postaukseen pääset tästä: Luukku 2: Ihastuttava piparibrownie

2 kommenttia:

  1. Hei, tämähän on kätevän kuuloinen keksintö! Sitä alkuperäistä porkkalaversiota en ole edes saanut testattua. On tuntunut niin työläältä. Taidan olla yllättävän laiska näin ruokaharrastajaksi 😁

    VastaaPoista
  2. Kerran olen maistanut "oikeaa" porkkalaa mutta tehnyt en koskaan. Aivan liian työlästä meikäläisenkin makuun :D Tätä teen ainakin sen pari kertaa kuukaudessa. Helppoa on ja tykkään kyllä käyttää porkkalaa ruisleivän päällä.

    VastaaPoista