29. elokuuta 2009

29.8.2009 - 23 vuotta -









Pinkkiä, mustaa ja valkoista. Näillä värityksillä juhlitaan tällä kertaa. Halusin synttärikakusta ehdottomasti mustan ja tällainen siitä sitten syntyi...


PÄÄKALLOKAKKU

Pohja:
1 1/2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl juoksevaa margariinia tai sinistä Keijua
2 dl säilykepersikoiden sokerilientä

Kostutus:
1 dl vettä
3 rkl mansikkalikööriä
1 rkl sokeria

Täyte:
1 purkki pilttiä (esim. vadelma, mustikka & omena)
250 g Alpron maustamatonta jogurttia
kolmasosa vaahdotetusta Gogreen vispistä (ja sokeria maun mukaan)
200 g vadelmia

Päälle:
Gogreen vispiä
200 g lakuja

Tein kakun perjantaiksi, ja etenin seuraavasti:

Keskiviikko: Laitoin illalla soijajogurtin suodatinpussiin, jotta ylimääräisistä nesteistä päästään eroon. Näin jogurtista tulee rahkamaista

Torstai: Sittenpä on vuorossa pohjan valmistus. Resepti on napattu eläinoikeusfoorumilta, lähettäjänä Jenni. Ensin kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja sitten lisätään margariini ja persikanliemi. Älä sekoita kauaa, se on turhaa. Riittää, että ainekset ovat jokseenkin sekoittuneet keskenään. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Leikkaa jäähtynyt kakku pääkallon muotoiseksi ja sitten puoliksi. Minä annoin suosiolla tämän tehtävän Nikolle, joka suoriutuikin tehtävästä erinomaisesti!

Valmista sitten täyte. Laita vadelmat sulamaan. Vatkaa sitten purkki (2 dl) Gogreenin vispiä vaahdoksi. Ota vaahdosta noin kolmasosa toiseen kulhoon, ja lisää sitten tähän kolmasosaan valutettu jogurtti, vadelmat sekä tarvittaessa sokeria. Sekoita, ja täyte on valmis.

Kostuta kakun puolikkaat. Levitä sitten pohjan päälle pilttiä sekä juuri valmistamasi täyte. Kansi kiinni, ja ei kun kakkua koristelemaan lopulla kermavaahdolla.

Perjantai: Koristelin kakun puolitetuilla lakuilla juuri ennen tarjoilua.

Lakua ja Suklaata


Brunbergin tumma suklaa on taivaallista, samoin Pandan lakut. Parhaimman makunautinnon saa, kun yhdistää ne..

Grillibileet


Kiitos mukavasta illasta Nikolle, Miralle ja Ninalle :)


Grilliherkkuja

  • soijaleikkeitä
  • falafeleja
  • maissia
  • kesäkurpitsaa
  • sipulia
  • tomaatteja
  • muhkusämpylöitä

Ohje: Grillaile rennosti ja nauti hyvässä seurassa :)

19. elokuuta 2009

Mustikkaherkku


Täytekakusta jäi hieman yli kaikennäköistä, ja näin syntyi mustikkaherkku.

Mustikkaherkku

vaahdotettua Gogreen vispiä
mustikkapilttiä
mustikoita
keksejä

Sekoita vaahdotettu vispi ja mustikkapiltti keskenään. Kaada vaahto tarjoiluastioihin. Koristele mustikoilla ja vaikkapa vohveleilla ja Miina ja Manu -kuviokekseillä.

7. elokuuta 2009

Mustaherukkamuffinit


Herkullinen puolukkamuffinien ohje löytyy Ketunleipä-blogista (täältä). Korvasin vain puolukat mustaherukoilla, sillä mustaherukat pitäisi saada ennen seuraavaa satoa hävitettyä pakastimesta. Ps. Muffinit ovat nykyään perheessämme muffareita. Kiitos Suvi :)

Mustaherukkamuffarit

2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
1 tl inkivääriä
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
0,5 dl öljyä
2 dl kauramaitoa
4 dl mustaherukoita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sitten öljy, kauramaito sekä jäiset mustaherukat. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Porkkanasämpylät




Porkkanasämpylät

2 1/2 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
ripaus sokeria
2 dl porkkanaraastetta
7 dl sämpyläjauhoja
1/4 dl öljyä

Liota hiiva lämpimään veteen. Lisää suola, sokeri sekä porkkanaraaste. Lisää jauhot ja alusta taikina hyvin. Lisää öljy vaivaamisen loppupuolella. Kohota taikina. Pyörittele kohonneesta taikinasta sämpylöitä, kohota jälleen ja paista 225 asteessa noin 12 minuuttia.

Banana Split


Tässäpä on ei-niin-esteettisesti-miellyttävä Banana Split. Mitäpä siitä, makuhan on pääasia :)


Bananasplit

Banaani
Jäätelöä (Tofu Line, Oatly, RYS)
Kermaa (GoGreen Vispi kaurakerma , Sunnuntai Kuohkea vispi)
Suklaakastiketta (Pirkka)

Valmistaminenhan on simppeliä: Halkaise banaani kahtia ja asettele lautaselle. Nosta puolikkaiden päälle muutama jäätelöpallo ja koristele koko komeus kermavaahdolla ja suklaakastikkeella.

5. elokuuta 2009

Täytetyt paprikat







Täytetyt paprikat

paprikaa (1 per ruokailija)
riisiä
soijarouhetta
sipulia
mausteita

Laita ensin riisit kiehumaan. Liota soijarouhe maustetussa vedessä. Hienonna sipuli ja kuullota pannulla. Lisää sitten soijarouhe sipulisilpun joukkoon. Yhdistä lopuksi riisit ja soijarouhe-sipuliseos. Mausta hyvin! Kun täyte on valmis, leikkaa paprikoista "hatut" irti. Poista paprikoista siemenet. Täytä paprikat valmistamallasi täytteellä ja nosta "hatut" kanneksi. Kypsennä paprikoita uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.