31. tammikuuta 2011

Mansikkatäytekakku




Lupaukseni vuodelle 2011 oli tehdä hyvä, perinteinen mansikkatäytekakku. Voin ilokseni ilmoittaa, että tehtävä suoritettu! Kakku ei häviä mielestäni maultaan aidolle kermaiselle versiolle, vaan oikeasti toimii. Munattoman täytekakun pohja löytyy alkuperäisessä muodossaan Myllyn Paras -sivustolta.

Tein kakun Nikon valmistumisen (ja "ylistyksen arvoisen" gradun) kunniaksi. Niko siis valmistui hallintotieteiden maisteriksi pääaineenaan ympäristöoikeus- ja politiikka.

Mansikkatäytekakku

Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100 g sinistä Keijua
1 banaani
2 dl soijamaitoa

Kostutus:
1 dl vettä
2 rkl mansikkalikööriä

Täyte:
n. 250 g maustamatonta jogurttia
1 prk vispiä (Alpro)
n. 300 g pakastemansikoita
1 rkl sokeria

Päälle:
1 prk vispiä (Alpro)
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 200 g pakastemansikoita

(Pursotus:
50 g sinistä Keijua
2 dl tomusokeria
2 tl soijamaitoa)

  • Alkuvalmistelut: Valuta noin 250 grammaa maustamatonta soijajogurttia yön yli.
  • Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää sula margariini, muussattu banaani ja soijamaito varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista uunissa 175 asteessa alimmalla tasolla noin 40 minuuttia. Kumoa jäätynyt kakku ja leikkaa se kahteen osaan.
  • Sekoita vesi ja mansikkalikööri keskenään. Kostuta kakkupohjan molemmat puolet.
  • Vatkaa purkki vispikermaa. Sekoita siihen valutettu soijajogurtti, sulatetut ja paloitellut mansikat ja sokeri ja täytä kakku.
  • Vatkaa toinen purkki vispikermaa päällystä varten. Lisää sokerit kermaan ja päällystä kakku. Asettele kerman päälle sulaneet mansikat.
  • Vatkaa margariini ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää neste ja vatkaa vielä hetki. Pursota kreemistä koristeet kakun päälle.

26. tammikuuta 2011

Kasvissyönnistä - päivän vitsi




Vegetaristi nauttii auringonvalosta, syö runsaasti perunaa ja 
juo kasvisten keitinliemiä.







Yläasteen kotitalouskirjassani (Tervetuloa! Kotitaloutta 8.-9. luokille, Otava, 1-8. painos) kirjoitettiin kasvissyönnistä seuraavasti (s. 67):

"Vegetarismilla tarkoitetaan oppia pelkän kasvisruoan käyttämisestä. Vegetaristi pyrkii noudattamaan yksinkertaisia elämäntapoja ja nauttii raittiista ilmasta ja auringonvalosta. Hän välttää eläinkunnasta peräisin olevien ruoka-aineiden sekä alkoholin, tupakan, kahvin ja teen käyttöä.
        Vegaani käyttää ravinnokseen vain kasviksia.
        Laktovegetaariseen ruokavalioon sisältyy kasvikunnan tuotteiden lisäksi maitovalmisteita. Lakto-ovovegetaarit käyttävät lisäksi munia ruoissaan.
        Kasvisruokien kannattajat pyrkivät luonnonmukaisesti viljeltyjen kasvisten käyttöön. Kasvikset syödään usein raakoina. Perunaa käytetään runsaasti. Juomina käytetään kasvisten keitinliemiä, kasvis-, marja- ja hedelmämehuja sekä yrttiteetä."

Painovuosi 1991.

Kehtaako tätä edes kommentoida? :D Kasvissyöjätoverit, juotteko tekin kasvisten keitinliemiä ja vältätte alkoholin ja teen käyttöä? :D

24. tammikuuta 2011

Munkit mandariinikuorrutteella


En tehnyt jouluna perinteisiä joulupullia - munkkeja kylläkin (ihan kuin rasvakiintiö ei olisi täyttynyt jo muutenkin suklaasta, pipareista ja tortuista). Sekoittelin kuorrutteen tomusokerista ja puristetusta mandariinin mehusta mututuntumalla, enkä valitettavasti muista niiden tarkkoja määriä. Taisin puristaa mehut kahdesta mandariinista ja laittaa tomusokeria sen verran, että kuorrute oli tarpeeksi jämäkkää. En kuitenkaan kuorruttanut kuin ehkä puolet munkeista.


Munkit mandariinikuorrutteella

Pullataikina:
4 dl soijamaitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 1/2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
10-12 dl vehnäjauhoja
100 g sinistä Keijua

Kuorrute:
tomusokeria
mandariinista puristettua mehua (ehkä kolme-neljä mandariinia?)

Päälle:
tummaa suklaata
Valmista ensin pullataikina. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon mausteet ja osa jauhoista. Lisää pehmeä margariini. Lisää loput jauhot ja alusta taikina tasaiseksi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa puolisen tuntia.
        Muotoile taikinasta noin 20 munkkia. Kuumenna öljy ja upporasvapaista munkit kauniin ruskeiksi. Nosta kypsät munkit hetkeksi talouspaperin päälle ja pyöräytä sitten sokerissa.
        Valmista kuorrute sekoittamalla keskenään tomusokeri ja mehu. Kuorruta jäähtyneet munkit. Viimeistele halutessasi munkit sulalla suklaalla.

19. tammikuuta 2011

Tofupihvit

Euroopan matkalla söimme valtavan herkullisia tofuruokia, ja matkan aikana koettujen makuelämysten rohkaisemana olen kokeillut erilaisia tofuruokia, nyt ensimmäistä kertaa tofupihvejä. Tofureseptien ohje on kulkeutunut todella moniin ruokablogeihin, eikä alkuperäisestä lähteestä ole tietoa. Pihvejä on kokkailtu muun muassa Kasvisruokaa, Ihanat tomaatit sekä Pippurimylly -blogeissa.


Tofupihvit

1 pkt kiinteää tofua
1 sipuli
1 dl vehnäjauhoja
paprikajauhetta
valkopippuria
mustapippuria
suolaa

Murenna tofu sormin kulhoon. Hienonna sipuli ja lisää tofun joukkoon. Lisää myös muut ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi käsin. Muotoile taikinasta 4-6 pihviä ja paista ruskeiksi öljyssä pannulla.

17. tammikuuta 2011

Tofu-currykastike






Tofu-currykastike

2 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 200 g wokkivihanneksia
250-300 g tofua
500 ml kookosmaitoa
2 rkl mietoa currytahnaa
1 tl suolaa
1 tl sitruunaruohotahnaa
0,5 tl inkivääritahnaa
0,5 tl juustokuminaa eli jeeraa

Kuumenna öljy ja lisää silputtu sipuli, murskatut valkosipulinkynnet ja jäiset wokkivihannekset pannulle. Kun wokkivihannekset ovat sulaneet, lisää kuutioitu tofu ja kääntele vielä hetki. Lisää kookosmaito ja kaikki mausteet. Keitä kastiketta viisi-kymmenen minuuttia. Tarjoa lisukkeena basmatiriisiä.

14. tammikuuta 2011

Yosa

On suorastaan synti, etten ole aiemmin maininnut sanallakaan Yosan tuotteita. Olen kyllä kehunut Alpron ja Rainbow´n jogurtteja, mutta en Yosan. Enkä ole jostain syystä Yosan jogurtteja juuri maistellutkaan.

Bioferme Oy:lla ja Yosa-tuotteella on uskomaton historia. Toiminta starttasi jo vuonna 1977 maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Merja Scharlin toimesta, kotitalon autotalliin saneeratussa pienessä elintarviketilassa, luomumehujen valmistamisen muodossa. 1980-luvulla toiminnan painopiste siirtyi fermentaatiolla eli hapattamisella valmistettuihin tuotteisiin, kuten hapankaaliin. Vihannesten hapattamisesta saatu kokemus herätti kiinnostuksen täysin uuden tyyppisen tuotteen, probioottisen kauravalmisteen (Yosa) kehittämiseen. Mehuasematoiminta lopetettiin 1990-luvun lopulle tultaessa, koska "uusien Yosa-tuotteiden kehittäminen ja kaupallistaminen vaati paljon aikaa ja resursseja".

Yosan suosimista puoltavat monet seikat:
  • tuotteet ovat 100 % kasviperäisiä
  • yritys pyrkii aina ensisijaisesti käyttämään lähellä tuotettuja korkealuokkaisia kotimaisia raaka-aineita
  • yrityksen käyttämä sähkö on sertifioidusti ympäristömerkittyä 100 % uusiutuvaa energiantuotantoa
Makuja löytyy monia: metsämarja, mansikka-banaani, luumu, omena-kaneli, punaiset marjat, paratiisi,  mustikka-banaani, persikka-passion, vanilja ja naturell.

Lähde: Bioferme Oy

Ps. Yosa järjestää reseptikilpailun ajalla 1.1.–31.3.2011 Yosan 15 vuotisen taipaleen kunniaksi. Kilpailuun voi osallistua kirjoittamalla reseptin ja liittämällä kuvan Yosan Facebook – sivun seinälle.Tarkemmat ohjeet "kilpailu" -välilehdestä.

13. tammikuuta 2011

4x synttärit

Juhlimme Nikon 25-vuotissynttäreitä useampaan otteeseen. Joulukuun alun minua työllistikin täyspäiväisesti herkkujen loihtiminen. Pikkukakkusia tuli tehtyä jokaisiin kahvituksiin ja nyt onkin sellainen olo, että "en enää ikinä syö pikkukakkusia" :D Rajansa kaikella, jopa pikkukakkusilla. Jokaisella kahvituskerralla oli vähän eri syötäviä, ja seuraava onkin jonkinlainen kooste kaikista syömisistä. (Laitan näitä synttäri- yms. menuita tänne, koska olen havainnut, että näitä aika paljon googlen kautta haetaan.)


Synttärimenu

samettinen bataattikeitto
minttusuklaapikkukakkuset
pipariset pikkukakkuset
pullakranssi
viinerit
suklaa-banaanikakku
piparit
suklaa
herukanlehtijuoma 





10. tammikuuta 2011

Churrot

Tein uudenvuodenaaton naposteltaviksi churroja. Churro on espanjalainen uppopaistettu leivonnainen, joka muistuttaa maultaan munkkia ja jota mutustellaan perinteisesti aamutuimaan. Tangonmuotoisia churroja voi (ja pitääkin) dippailla sulaan suklaaseen :)
        Taikina tuntui aika paksulta, joten lisäsin taikinaan hieman vettä (siis tuon kahden ja puolen desin lisäksi). En osaa sanoa, tuliko taikinasta sitten liian löysää, kun pursotuksen "raidat" eivät juurikaan jääneet tankoihin. Ja vaikka teoriassa nämä ovat helppoja tehdä, niin yllättävän vaikeaa se käytännössä silti on: millaista taikinan pitää olla, kuinka kauan paistetaan, miten pursotetaan jne.  Ensin pursotin 14 millimetrisellä tyllalla, jonka totesin puuhaan aivan liian isoksi (tangot olivat kuin mitäkin makkaroita). Käytä siis pienempää tyllaa, ehkä jotain 6-8 mm. Ensimmäisen paistoerän jälkeen homma alkoi toimia ja lopputulos oli kelvollinen.

Churrot

Taikina:
2 1/2 dl vettä
2 1/2 dl vehnäjauhoja
50 g margariinia
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa

Paistamiseen:
rypsiöljyä

Pinnalle:
sokeria

Dippaukseen:
n. 65 g tummaa suklaata
1/2 dl soijamaitoa
1 rkl sokeria

  • Sekoita taikinan kaikki ainekset kulhossa. 
  • Siirrä taikina pursotuspussiin. 
  • Kuumenna öljy uppopaistamista varten suurehkossa kattilassa. Öljy on riittävän kuumaa, kun siihen pudotettu taikinapala nousee heti pintaan ja öljy alkaa voimakkaasti kuplia. 
  • Pursota taikinasta öljyyn sormenpaksuisia tankoja. Voit myös pursottaa yhden pitkän pötkön, joka sitten leikataan tangoiksi paistamisen jälkeen. Anna tankojen kypsyä viitisen minuuttia. 
  • Nosta churrot reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan ja kääntele leivonnaiset sitten sokerissa. 
  •  Valmista dippi sulattamalla suklaa vesihauteessa. Kun suklaa alkaa sulaa, lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Lisää sokeri.
Youtubesta voi katsoa videoita churrojen teosta.

7. tammikuuta 2011

Rasvaista - ja niin hyvää



Upporasvakeitin oli kovassa käytössä uudenvuodenaattona. Upporasvapaistoimme perunapalluroita ja falafeleja. Lisukkeena oli Atrian kevyt perunasalaattia, joka lienee ainut valmis vegaaninen perunasalaatti. Valmisruoilla siis mentiin vuoden 2010 viimeinen päivä. Ja niin, niistä churroista sitten seuraavaksi.