Kaura ja puolukka on lyömätön yhdistelmä - tällä kertaa yhdistin ne keksien muodossa. Löysin keksien reseptin Voisilmäpeliä -blogista. Yleensä keksit ovat vähän tylsiä, mutta nämä todella maistuivat joltain. Maun olisi varmasti kruunannut ripaus kardemummaa, joka valitettavasti oli minulta loppu. Koostumus oli kertakaikkisen onnistunut: sisältä pehmeä, reunoilta rapea.
Kaura-puolukkakeksit
100 g pehmeää margariinia
1½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1½ dl kaurahiutaleita
1 tl kardemummaa (tai kanelia)
½ tl leivinjauhetta
n. 1½ dl tuoreita tai jäisiä puolukoita
2-3 rkl soija-/kauramaitoa
- Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri kuohkeaksi.
- Sekoita keskenään jauhot, kaurahiutaleet, kardemumma ja leivinjauhe. Sekoita kuivat aineet margariiniseoksen joukkoon.
- Lisää puolukat ja maito ja sekoita tasaiseksi.
- Ota taikinasta reiluja ruokalusikallisia ja muotoile palloiksi. Laita leivinpaperin päälle ja litistä hieman. Muista jättää taikinapallojen väliin reilusti tilaa, sillä keksit leviävät melko paljon uunissa.
- Paista 200 asteisessa uunissa n. 10-13 minuuttia.
- Ota keksit pois uunista, anna jäähtyä hetki ja nostele ritilän päälle jäähtymään. Ritilän päällä jäähdytys on tärkeää, jotta saat kekseihin rapeat reunat!
Oi, herkulta kuulostaa! Taitaa mennä testiin heti tänään...juuri saatiin pari päivää sitten leivotut pullat syötyä :D
VastaaPoistaNäyttää tosi herkuilta! Laitan korvan taakse! =)
VastaaPoistaNam, takuulla maistuva yhdistelmä!Menee kokeiluun :) Kitos!
VastaaPoistaAivan ihanat! Teen niitä nyt kolmatta kertaa :D
VastaaPoistaIhanan makuisia, olen tehnyt näitä keksejä todella monta kertaa ja aina yhtä hyviä! Lisään sokeria vain 0.75 dl ja on tarpeeksi makeita.
VastaaPoista