Yrttipurkki maustehyllyssä -blogissa kokkailtiin taannoin karjalanpaistia. Olin miettinyt jo pitkään, että pitäisi veganisoida karjalanpaisti käyttämällä lihankorvikkeena seitania (kuten esim. Kurpitsamoskassa on tehty). Päätin kuitenkin kokeilla karjalanpaistia Annikan ja Ollin tapaan soijasuikaleista. Perunamuusia, lanttu- ja porkkanalaatikkoa oli sopivasti jäljellä lisukkeiksi ja yksi lanttukin piti saada käytettyä johonkin, joten ei kun tuumasta toimeen ja hauduttelemaan paistia!
Netissä on käytetty lihattomasta karjalanpaistista jos jonkinmoista nimeä: on "karjatonpaisti", "karjalan soijapaisti" jne. Epäilijöille tiedoksi, että kyllä tämä maistui ihan siltä perinteiseltä karjalanpaistilta itseltään, joten kyllä tätä voi häpeilemättä kutsua (kasvissyöjän) karjalanpaistiksi. Makuraati oli yksimielinen: "ihan törkeen hyvää!"
Kasvissyöjän karjalanpaisti
puoli pussia soijasuikaleita (n. 125 g)
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
5 pientä porkkanaa
3 sipulia
1 lanttu
reilusti mustapippuria
suolaa
5 laakerinlehteä
Kiehauta litra vettä vedenkeittimessä (tai kattilassa). Kaada kiehautettu vesi kulhoon soijasuikaleiden päälle. Lisää joukkoon kasvisliemikuutiot ja sekoita. Anna suikaleiden turvota kymmenisen minuuttia. Puristele soijasuikaleista ylimääräinen vesi pois ja kääntele suikaleita pannulla öljyssä muutama minuutti. Säästä keitinliemi.
Kuori ja paloittele porkkanat ja lanttu, hienonna myös sipulit ja kaada uunivuokaan. Lisää joukkoon paistetut soijasuikaleet. Kaada uunivuokaan keitinliemi (kaikkien ainesten pitäisi peittyä). Mausta pippurilla ja laakerinlehdillä. Lisää myös tarvittaessa suolaa.
Paista uunissa 200 asteessa 20 minuuttia. Laske lämpö sitten 150 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin puolitoista tuntia. Sekoita paistia hautumisen aikana noin puolen tunnin välein.
Noita soijajuttuja on myös saatavina sellaisina kuutioina, jos tahtoo autenttisempaa karjalanpaistifiilistä ;)
VastaaPoistaJossain blogissa näin paistia tehtävän soijafileistäkin, kun eikös karjalanpaisti usein tehdä aika isoista lihaköntsistä? Itselleni kyllä soijapalat ja -suikaleet menee hyvin. Hassua, että tästä on tullut "hitti" vasta tänä jouluna! Mun mielestä karjalanpaistia voi ihan hyvin käyttää tämänkin ruuan nimenä, koska eihän se nimi itsessään sisällä mitään lihaan viittaavaa. :)
VastaaPoista