4. joulukuuta 2013

Panna cotta



Minun ja agar-agarin välinen taival on ollut kivinen. Niinpä lähdin suurella innolla testaamaan toista täysin kasvipohjaista hyytelöimisainetta, nimeltä Vegegel. Jos vihdoin löytyisi liivatteelle hyvä korvaaja. Tein vasta nyt tuttavuutta Vegegelin kanssa, vaikka tuote taisi tulla kauppoihin jo pari vuotta sitten.

Otetaan ensin plussat: panna cotta hyytyi. Tuote hoiti siis tehtävänsä. Plussaa myös tuotteen hyvästä saatavuudesta. Tuotetta löytyy (ainakin täällä Joensuussa) lähes jokaisesta kaupasta.

Valitettavasti miinuksiakin löytyi: Vegegelissä on nimittäin aika outo sivumaku. Panna cotta yksinään maistuikin - hmm - vähintäänkin ovelalta, mutta puolukka ja piparkakun muruset piilottivat maun kiitettävästi. Pannacottamassa jäi myös paakkuiseksi. Tästä en syytä niinkään tuotetta, vaan käyttöohjeita. Seosta kannattaa kuumentaessa sekoittaa voimakkaasti, ei vain välillä sekoittaen, kuten pakkauksessa ohjeistetaan.


Panna cotta
3 pientä annosta

2,5 dl Alpro Airy & Creamy -vispikermaa
2 rkl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
1/2 pussia Vegegeliä (noin 1 tl)



  • Sekoita kaikki ainekset kattilassa (käytä mielellään vispilää).
  • Anna seoksen kiehahtaa. Sekoita seosta koko ajan.
  • Kaada seos kolmeen kulhoon ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia.
  • Tarjoile puolukoiden ja keksimurusten kanssa.





4 kommenttia:

  1. Minäkin olen vegegeliä menestyksellä käyttänyt. Nyt sitä ei enää meidän kylän kaupoissa ole näkynyt ja aloin jo huolestumaan, josko sitä enää saakaan. Mutta ehkä vähän isommissa paikoissa, toivon. Itse en ole kummallista makua huomannut,m utta toisaalta kokeiluni ovatkin olleet erilaisia kuin tämä. Paakkuuntuminen sen sijaan on tuttu juttu, vimmatusti saa vispata sen välttääkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä olen löytänyt hyvin Vegegeliä, ihan tuosta lähi K-marketistakin.

      Vanilja antaa tähän niin hennon maun, että Vegegelin maku pääsee aika armottomasti puskemaan läpi. Uskon kyllä, että marjat, suklaa yms. onnistuvat hyvin piilottamaan outoudet.

      Täytyykin käydä blogistasi kurkkaamassa, mihin olet Vegegeliä käyttänyt :)

      Poista
  2. Mä olen tehnyt pannacottaa ihan vaan maissijauhoista (ja kookosmaidosta). Vegegelillä ja agarilla siitä tulee helposti vähän liiankin jämäkkää.

    Mutta näyttää kyllä ihanalta toi sun pannacotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      En ollut aivan tyytyväinen tähän koostumukseen - tosiaan liian jäykkää tuli. Täytyy ehdottomasti kokeilla maissijauhoja ja kookosmaitoa. Kiitos vinkistä!

      Poista