23. kesäkuuta 2011

Schwarzwald - Neuschwanstein - Tirol/Itävalta

SCHWARZWALD




Näkymät hotellilta. Kaupunkihälinän jälkeen tuntui todella mahtavalta päästä hiljaisuuteen, luontoon. Wikipedia kertoo Schwarzwaldin (suom. musta metsä) olevan metsäinen vuorijono Lounais-Saksassa. Vuoristo on saanut nimensä mäntyjen tummasta väristä. Alueen korkein huippu on Feldberg (1 493 metriä). Mainittakoon vielä, että Tonava saa alkunsa Schwarzwaldista.

Schluchsee, Schwarzwald

Lähdimme seikkailemaan ilman päämäärää ja päädyimme Feldbergin luonnonsuojelualueelle ja lopulta myös Feldbergille, Schwarzwaldin korkeimmalle huipulle.


Feldbergin luonnonsuojelualue



Iltapalaksi sämpylää - hyvin suolaista sämpylää. Hitsin saksalaiset. Ei kai leipiä tarvitsisi kuorruttaa suolalla?

Karkkia ilman liivatetta.

Ilta vierähti hotellin naapurissa sijaitsevan olutpanimon olutta maistellen. Kannattaa siis suunnata Etelä-Schwarzwaldiin, Grafenhauseniin!


 FÜSSEN - NEUSCHWANSTEIN - WIESKIRCHE
 
 Bodensee, Saksan suurin järvi. Ajelimme Bodenseen rantaa pitkin Schwarzwaldista kohti Füsseniä.


Füssen. Füssen on sympaattinen alppikaupunki Etelä-Saksassa. Valitettavasti meillä ei ollut aikaa pysähtyä täällä, sillä kuten muillakin turisteilla, meillä oli "kiire" katsomaan Füssenin mahtavaa nähtävyyttä, Neuschwansteinin linnaa. Tämä oli kyllä yksi niistä paikoista, joihin varmasti palaan. Ajattelin jopa, että täältä voisi pariksi viikoksi vuokrata loma-asunnon.

Maalatut julkisivut on vaan niin hienoja.

Neuschwansteinin linna. Kuva napattu Marienbrückeltä (riippusilta), josta on huikea 50 metrin pudotus alaspäin.

Wieskirche. Neuschwansteinin linnalta on noin 20 minuutin automatka Wieskircheen, rokokookirkkoon, jossa kannattaa aivan ehdottomasti käydä. Tämäkin oli yksi matkan kohokohdista.


GARMISCH-PARTENKIRCHEN: MATKALLA ITÄVALTAAN

Garmisch-Partenkirchen. On ne vuoret Saksassakin komeat :)

Öhöm, tofua ja ituja. Ehec?

Etelä-Saksan alpit


 Käytiin Lidlissä

TIROL/ITÄVALTA




Näkymät Itävallan hotellilta. Voin suositella lämpimästi Hotel Pension Tyrolia. Hotellihuone oli todella siisti ja moderni ja henkilökunta mitä ystävällisintä.

Näkymät hotellin terassilta "Muumilaaksoon" :)


"Muumilaaksossa" vegaanit oli huomioitu erinomaisesti. Ajatella, että pikkukylästäkin saa vegaaniruokaa. Lisää syitä rakastaa Itävaltaa...


5 kommenttia:

  1. Itävallasta oon kyllä mäkin saanut parhaat ravintolavegaanisapuskat! Gotta love it.

    VastaaPoista
  2. Moi!

    Mahtava lukea näitä juttuja ja katsella kuvia. Mahtavaa kesää teille!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on todella kauniit nähtävyydet ja kuvat! Tässä tulee kamala kaipuu reissaamaan. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne :) Olisin valmis lähtemään Saksaan takaisin välittömästi! Matkakertomus jatkuu viikonloppuna/ensi viikolla, toivottavasti pysytte "matkassa mukana" :)

    VastaaPoista
  5. Huikeita kuvia, matkakuumehan noita katsellessa iskee! ;)

    VastaaPoista