Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laatikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laatikko. Näytä kaikki tekstit

6. joulukuuta 2018

Luukku 6: Lanttuvuoka



Hyvää itsenäisyyspäivää!

Teen monesti itsenäisyyspäivän aikoihin joululaatikoista testiversiot, kuten mummillanikin oli tapana. Ystävältäni saatu resepti houkutteli kokeilemaan lanttua toisessa kuin perinteisen laatikon muodossa. Vähän kuin kermaperunat mutta vain lantusta - tällainen kuvaus kuulosti vastustamattomalta.



Kermaisen lanttuvuoan alkuperäinen resepti löytyy Olgan joulu -kirjasta nimellä Helppo lanttuvuoka. Muutin hieman reseptiä niin, että vaihdoin oliiviöljyn rypsiöljyyn, kerman kaurakermaan, tuoreen inkiväärin mausteeseen ja puolitin siirapin määrän. Alkuperäinen resepti hieman ihmetytti minua, sillä lanttua vaikutti tulevan vähän ja kermaa todella paljon, neljä desiä. Laitoin 2,5 dl kaurakermaa ja desin maitoa, jolloin vuoasta tuli turhan vetistä. Ensi kerralla kokeilen tehdä niin, että laitan vain purkillisen kermaa. Tämän määrän uskoisin riittävän. Onneksi maku oli näinkin herkullinen ja huomautettavaa löytyi vain koostumuksesta.




Lanttuvuoka

3 hengelle

700 g lanttua
2 valkosipulinkynttä
pieni pala inkivääriä tai jauhettua inkivääriä
0,5 dl rypsi- tai oliiviöljyä
1 tl suolaa
mustapippuria
2-4 dl kaurakermaa
1 rkl siirappia


  • Kuori ja viipaloi lantut ohuiksi siivuiksi.
  • Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet (sekä inkivääri).
  • Laita lanttuviipaleet kulhoon. Lisää valkosipuli, inkivääri, öljy, suola ja pippuri. Sekoita niin, että kaikkiin viipaleisiin tarttuu öljyä ja mausteita.
  • Voitele uunivuoka ja lado viipaleet laakeaan vuokaan. Kaada päälle kermaa ja lopuksi siirappi.
  • Paista 190 asteessa noin tunnin ajan.

Päivän joululaulu: Itsenäisyyspäivästä on vuosi vuodelta tullut minulle tärkeämpi. Tonttuilut katkeavat, ja haluan hiljentyä kunnioittaakseni sodan uhreja ja veteraaneja. Katson Sibelius-elokuvan, kuuntelen tiettyjä kappaleita, teen tavanomaista juhlavampaa ruokaa ja sytytän kello kuusi ikkunalaudalle kaksi kynttilää. On yksi kappale, jonka kuunteleminen itsenäisyyspäivänä saa silmät kostumaan ja ihon kananlihalle. Ehkä vielä joskus se on Suomen kansallislaulu. Finlandia.


Edellinen luukku: Luukku 5: Joulupopparit

6. syyskuuta 2018

Helppo ohra-kaalilaatikko



Päivät ovat jo lyhentyneet ja pimeät illat kielivät syksystä, vaikka lämpötilat pysyttelevät sitkeästi kesälukemissa. Mieleni on kuitenkin jo kääntynyt syksyyn, samoin kuin mieliteot: kesällä kaipaa salaattia ja muuta raikasta, syksyllä taas ei ole mitään parempaa kuin pitkään haudutettu laatikkoruoka.

Yksi lempiruoistani on ehdottomasti kaalilaatikko. Tuntuu uskomattomalta sanoa näin, sillä lapsena vierastin kaaliruokia. Löysin aikoinaan Reformin sivuilta kaalilaatikon reseptin, johon ihastuin täysin (ohje julkaistu tässä postauksessa) ja jonka mukaan olen tehnyt kaalilaatikon jo vuosia.


Laiska kokki tässä moi, tänä syksynä olen oikonut mutkia ja käyttänyt tuoreen sipulin sijaan pakastesipulikuutioita ja soijarouheen sijaan härkistä. Näin muutama työvaihe jää välistä ja kaalilaatikko on entistäkin nopeampi tehdä. Härkiksestä tehdyssä laatikossa maku on vähintäänkin yhtä hyvä kuin soijarouheesta tehdyssä. Alla olevalla reseptillä tulee mielestäni todella hyvä kaalilaatikko, jopa paras. Olen kenties outolintu, mutta vannon vadelmahillon nimeen. Tällä kertaa laitoin laatikon kylkeen paitsi vadelmahilloa, myös ruisleipää sekä karviaisia. Aika täydellinen syyspäivän annos!


Kaalilaatikko

6 annosta



2 dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio

1,2 kg:n keräkaali
200 g pakastesipulikuutioita
250 g Härkis-rouhetta (original)
2 dl kaurakermaa
0,5 dl siirappia
suolaa
meiramia 
valkopippuria

Päälle:
margariininokareita

  • Keitä ohrasuurimoita kasvisliemessä 20 minuuttia. Varaa tähän iso kattila.
  •  Suurimoiden kiehuessa silppua kaali, laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen ja voitele uunivuoka.
  • Kun ohrasuurimot ovat kypsiä, siirrä ne kattilasta lautaselle. Kuumenna öljytilkka ja kääntele kaalisilppua kattilassa noin 5-10 minuuttia, jotta kaali hieman pehmenee.
  • Sekoita kaalin joukkoon keitetyt ohrasuurimot, sipuli, härkis, kerma, siirappi sekä mausteet.
  • Laita seos voideltuun uunivuokaan, vuole päälle muutama margariininokare ja paista 170 asteessa noin tunti. 



As. sanat: ohra-kaalilaatikko, härkis-kaalilaatikko, paras kaalilaatikko