15. joulukuuta 2018

Luukku 15: maidoton saaristolaisleipä




Hyvä ystäväni Riina kertoi minulle tekevänsä aina jouluisin saaristolaisleipää. Saatuani häneltä reseptin (alkuperäinen resepti Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Hyvää joulua -kirjassa) ihmettelin siirappimäärää, joka kuulosti korviini varsin suurelta. Halusin ensimmäisellä kerralla noudattaa tarkasti reseptiä mutta samalla pelkäsin, että leipä maistuisi lopulta liian makealta, sellaiselta kaupan yli-imelältä joululimpulta. Leipä ylitti odotukseni! Leipä oli todella herkullista, hieman makeaa toki, mutta ei häiritsevän. Ensi kerralla haluan kokeilla pienemmällä siirappimäärällä - esikuvani on Karvion kanavalta saatava mallasleipä, jossa on vain hitunen makeutta. Sellaista kun saisi kotonakin tehtyä.

Sain Riinalta hyviä vinkkejä, kuten:

  • Taikina kannattaa tehdä isoon kulhoon, sillä taikina kohoaa todella paljon.
  • Leivän voi paistaa kahdessa 1,5 litran foliovuoassa. Tällöin tulee huomata, että pellillä kannattaa käyttää leivinpaperia, sillä vuoat tulevat aivan täyteen sekä foliovuoka tulee voidella huolellisesti, sillä leipä jämähtää helposti vuokaan kiinni.
  • Tärkein vinkki: "parasta leipä on minun mielestä uunista otettuna, lämpimänä".

Luin useasta paikasta, että maku olisi paras muutaman päivän jälkeen. Ilman ystäväni vinkkiä en olisi tajunnut maistaa leipää vielä lämpimänä ja toden totta, minunkin mielestä leipä oli parasta juuri näin. Leipä lämpimänä muistuttaa Karvion kanavan mallasleipää, kun taas jääkaapissa tekeytymisen jälkeen leipä imeltyy vielä lisää ja rakenne muuttuu lähemmäs ruisleipää.



Saaristolaisleipä saa minulta lämpimät suositukset. Paitsi että se on todella herkullista, se on myös vaivaton - kirjaimellisestikin - tehdä :D Leivän kaveriksi sopii hyvin helppo porkkala, jonka resepti löytyy täältä.

Saaristolaisleipä

2 leipää

1 litra omenamehua (alkuperäisessä reseptissä piimää)
50 g hiivaa
2,5 dl siirappia
2 tl suolaa
3 dl kaljamaltaita
3 dl ruisleseitä
5 dl ruisjauhoja
noin 7 dl vehnäjauhoja
(margariinia vuokien voiteluun)


  • Lämmitä omenamehu kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon.
  • Lisää siirappi, suola, maltaat, leseet ja jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa 1,5 tuntia. 
  • Sekoita kohonneesta taikinasta puuhaarukalla ilmakuplat pois. Kaada taikina kahteen 1,5 litran voideltuun leipävuokaan ja tasoita leipien pinta. Annan kohota puolisen tuntia.
  • Paista leipiö 175-asteisessa uunissa alatasolla noin 1,5 tuntia. Kumoa leivät heti uunista oton jälkeen ritilälle ja anna jäähtyä liinan alla.
  • Nauti pari palaa (tai leipä kokonaan) vielä hieman lämpimänä ja laita sen jälkeen loput viileään tekeytymään 2-3 päiväksi.

Päivän joululaulu: Saaristolaisleipä tulee lännestä, tänään olen matkalla itään ja laulu taas kertoo pohjoisesta. Levy, jossa kappale on, julkaistiin 2016 ja ihastuin erityisesti tähän kappaleeseen. Lyriikoiltaan ja melodialtaan ehdottomasti yksi suosikki joululauluni! Sen kuunteleminen vie minut niihin jpuluihin, jotka olen Tohmajärvellä viettänyt. On pilkkopimeää, siis oikeasti pimeää. Oma taskulamppu tai lyhty ainoana valonlähteenä. Askeleet jättävät jälkensä koskemattomaan lumihankeen. Vanhat kuuset ympärillä. "Jotain niin kovin kaunista ja taustalla vain syvä hiljaisuus". Pohjolan joulu, Teemu Roivainen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti