14. joulukuuta 2018

Luukku 14: Maidoton luumu"rahka"




En ollut ennen tätä joulua kuullutkaan sellaisesta kuin luumurahka. Tai jos olinkin kuullut tai maistanut, en ole ollut tietoinen, että se kuuluu erottamattomasti monen suomalaisen joulupöytään. Eräässä Facebook-ryhmässä kysyttiin, kenen kodissa syödään luumurahkaa aattona jälkiruoaksi ja nopealla silmäilyllä vaikutti, että puolet vastasivat myönteisesti.

Luumurahka kuulosti varsin herkulliselta, ja ryhdyinkin siitä kuultuani kehittelemään maidotonta versiota. Veganisointi kävi varsin helposti; Korvasin maitorahkan Alpro Go Onilla, sillä se muistuttaa maultaan ja rakenteeltaan maitorahkaa - enemmän, kuin muut kasvipohjaiset jogurtinkaltaiset valmisteet.

Laitoin luumu"rahkaan" puoli purkkia luumumarmeladia, eli varsin maltillisesti, sillä monien reseptien mukaan marmeladia tulisi laittaa koko purkki.  Jo tällä maltillisella annostelulla lopputuloksesta tuli aavistuksen turhan makeaa ja tästä viivastuneena suosittelen laittamaan vähän kerrassaan marmeladia, maistelemaan ja lisäämään, kunnes luumun makua ja makeutta on tarpeeksi. Joka tapauksessa, maidoton luumurahka on valloittava herkku, joka sopii hyvin jälkiruoaksi tai vaikkapa iltapalaksi, jos tekee mieli jotakin jouluista makeaa herkkua.




Maidoton versio luumurahkasta


4 isohkoa annosta, 6 jälkiruoka-annosta

400 g Alpro Go On maustamatonta soijavalmistetta
100-150 g luumumarmeladia
1 rkl vanilliinisokeria
250 ml Alpro vispiä
(piparkakkuja)


  • Sekoita isossa kulhossa keskenään Alpro Go On, luumumarmeladi ja vanilliinisokeri.
  • Vatkaa toisessa kulhossa soijavispikerma vaahdoksi ja sen jälkeen lisää vaahto jogurttiseokseen.
  • Jaa annosmaljoihin, koristele halutessasi piparkakkumurskalla ja nauti.

Päivän joululaulu: Pidän kovasti joulukonserteista ja pyrin käymään joka joulu vähintään yhdessä joulukonsertissa. Joitakin vuosia sitten kuulin tämän laulun kuoron esittämänä ja se teki vaikutuksen.
Tänä vuonna minulla oli jälleen ilo kuulla kappale kuorolauluversiona. Hiljainen joululaulu.

Edellinen luukku: Luukku 13: Göteborgilaisten jouluherkut

4 kommenttia:

  1. Oho! Vaikuttaa hyvältä. https://hannansoppa.com/vegaaninen-luumurahka/ Täälläkin tehtiin ihan samaa pari päivää sitten.

    VastaaPoista
  2. Meillä syödään ennemminkin luumukermahyytelöä. Kuivatut luumut keitetään sokerin kanssa hilloksi, kerma vaahdotetaan ja ainekset sekoitetaan yhteen. Sitten koko systeemi hyydytetään liivatteella vanukasmaiseksi. Nam!

    VastaaPoista